Lahjaidea miljonäärille: Louis Vuittonin teddykarhu 6 500 eurolla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Louis Vuitton tunnetaan etenkin rikkaiden lempimerkkinä, koska sen ylelliset tuotteet huomataan helposti. Esimerkiksi Vuittonin laukkuja löytyy lähes jokaisen rikkaan leidin kaapista. Nyt luksusbrändi hemmottelee asiakkaitaan myös pehmeillä paketeilla.

Kuva: Luxurylaunches.com
Kuva: Luxurylaunches.com

Vuitton suunnitteli jo vuonna 2004 oman teddykarhunsa, jonka turkissa komeile tuttu kuosi. Tuolloin nallekarhuja lähetettiin VIP-arvon saaneille henkilöille ympäri maailmaa 500 kappaleen verran. Nyt kuitenkin myös tavalliselle tallaajalle on avautunut mahdollisuus hankkia söpö 45-senttinen teddykarhu omakseen. Hinta on kuitenkin melkoinen.

Louis Vuittonin nallekarhuja on tullut myytiin New York Cityn tunnettuun ToyTokyo Store -liikkeeseen, ja muotinallen voi ostaa itselleen 9.000 dollarilla, eli noin 6.500 eurolla. Nallen ulkonäkö mukailee hyvin paljon ajattomia karhuleluja, ja sen kaulassa roikkuu aitoustodistus, Luxury Launches -sivusto uutisoi.