Alice Eve vauhdissa rannalla – bikinien alaosa valahti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittinäyttelijätär Alice Eve oli tänä vuonna mukana Star Trek Into Darkness -elokuvassa. Nainen kertoi vastikään uskovansa avaruusolentoihin. Hän väitti kuulleensa näihin liittyvän tositarinan elokuvaohjaaja JJ Abramsilta, joka oli aikoinaan tavannut NASA:n astronautteja.

Nyt Alice Eve on bongattu nauttimassa Karibianmeren auringon lämmöstä. Perheensä kanssa joululomaa viettävä näyttelijäkaunotar kuvattiin barbadoslaisella rannalla bikineihin ja kietaisuhameeseen pukeutuneena. Alice oli niin vauhdikkaalla päällä, että bikinien alaosa valahti välillä turhan alas.

Alice Eve on nähty aiemmin elokuvissa Sex and the City 2, Men in Black 3 ja The Decoy Bride. Neitokainen on herättänyt huomiota ulkonäkönsä lisäksi myös siks heterokromian vuoksi. Tämä tarkoittaa että hänen toinen silmänsä on sininen ja toinen vihreä. 31-vuotias Eve vietti kasvuvuotensa Englannissa, mutta on sittemmin ammattinsa takia matkustanut maailmalla.