Justin Bieber todisteli seksitaitojaan – joutui roastattavaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Belieberit ympäri maailmaa ovat seuranneet kauhuissaan Justin Bieberiä koskevia uutisia. Bieberin tiedetään olevan jokseenkin herkkänahkainen häntä koskevien arvostelujen suhteen, ja hän on ennättänyt todistelemaan maailmalle, että arvostelijat voivat painua syvälle sinne minne ei aurinko paista.

Silti hän suostui yllättäen Los Angelesin West Hollywoodissa sijaitsevan Laugh Factoryn lavalle julkisesti pilkattavaksi, eli roastattavaksi. Komediamielessä toteutettu sanallinen kuumotus on yleinen tapa antaa huumoripitoista palautetta julkkiksille Yhdysvalloissa.

Bieber oli istunut koomikko Chris D’Ellan piinapenkkiin, ja teinien idoli otti häntä koskevat vitsit kunnialla vastaan, TMZ raportoi. Uskottavuus kuitenkin murtui show’n loppumetreillä, kun D’Ella väitti Bieberin harrastavan seksiä ainoastaan itsensä kanssa.

– Nussin muijia, Justin Bieber vakuutteli hädissään yleisölle napaten mikrofonin koomikon kädestä.

Teinitähti Justin Bieberin väitettiin taannoin haukkuneen erästä faniaan valaaksi. Äskettäin kuitenkin paljastui, että asiasta viihdelehdille avautunut neito oli mahdollisesti saanut rahallisen korvauksen tarinastaan. Justin Bieber aikoo vetäytyä uraltaan joksikin aikaa.

Uusimmat