Matkailija, näin päihität aikaeroväsymyksen

Matkailu · Terhi Piiroinen

Kerroimme äsken matkailuartikkelissamme vinkeistä, joiden avulla pitkistä lentomatkoista voi selvitä levollisemmin nukkumalla. Tällöin matkakohteessa on virkeämpi ja heti juonessa mukana. Kaikki eivät kuitenkaan osaa nukkua koneessa, joten nyt myös heille on listattu muutama neuvo.

Ensinnäkin aikavyöhykkeiden yli lentäessä kannattaa olla selvillä lentääkö aamua vai iltaa kohti. Lentoaika olisi hyvä sovittaa siten, että viettää lentokoneessa joko yön tai pääsee heti perillä nukkumaan ja automaattisesti rytmiin. Myös ennen lentoa on syytä nauttia kunnon yöunet, Huffington Post muistuttaa.

Matkakuume ja vatsanpohjalla lepattelevat perhoset saattavat aiheuttaa univaikeuksia monille, mutta pitkillä lentomatkoilla saattaa joutua valvomaan reippaasti yli vuorokauden putkeen, joten ennen matkaa saavutettu lepo auttaa jaksamisessa. Mikäli perille saapuu iltamyöhäisellä, alkaa luonnollinen rytmi sikeäunisen yöunen jälkeen. Matkaerosta kärsivän kannattaa siis jättää ensimmäisen illan bailut väliin ja panostaa loppuloman jaksamiseen.

Jos kuitenkin tahtoo viettää menomatkan lentokoneessa nukkumalla, eikä esimerkiksi elokuvia katsellen, on herkkäunisten valmistauduttava uneen kerralla ja kunnolla. Korvatulpat, silmikko, pieni tyyny ja rauhallinen musiikki esimerkiksi auttavat. Pienet nokoset saattavat myös helpottaa, mutta sekoittavat pahimmassa tapauksessa kehon sisäistä kelloa entisestään.