Pikkutyttö sekoili kauppareissulla – oli syönyt vahingossa kannabiskeksin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hampusta saatavia ainesosia voi käyttää myös ruoanlaitossa. Eniten kasvista leivotaan erilaisia keksejä ja kakkuja, mutta herkkujen syömistä ei tietenkään suositella alaikäisille.

Coloradossa sallittiin vuodenvaihteessa kannabiksen virkistyskäyttö, ja nyt eräs äiti huolestui kaksivuotiaan tyttärensä omituisesta käytöksestä kesken kauppareissun. Tyttö oli äidin mukaan veltto ja sekava.

Selvisi, että taapero oli saanut käsiinsä niin sanotun kannabiskeksin, jonka hän oli syönyt. Äiti kertoi lapsen löytäneen leipomuksen kadulta, ja se sisälsi marihuanaa ja siten myös huumaavaa THC-yhdistettä. Vaikka poliisit eivät epäile vanhempia lapsensa huumaamisesta, joutuivat he silti testeihin. Perheen toinen lapsi oli oireeton.

Hamppua on käytetty lääkintä- ja hyötytarkoituksessa jo maailmansivu. Hamppukasveista saatavan kannabiksen huumausainekäyttö kiellettiin vasta 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, ja sittemmin myös muissa YK:n maissa. Nyt Yhdysvallat ovat palanneet entiseen, ja kaksi osavaltiota sallivat jälleen viljelyskasvin päihdekäytön.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat