Ke$han vieroituksen syy paljastui: ”Läheiset huolissaan juopottelusta”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Popkaunotar Ke$ha, eli Kesha Sebert, kirjoittautui viime viikolla vieroitushoitoon, koska koki syömishäiriönsä lähteneen käsistä. Laulajatar aikoo viettää hoidossa 30 päivää, jotta rakastaisi jälleen itseään sellaisena kuin on.

Nyt on kuitenkin tullut ilmi uusia tietoja, joiden mukaan syömishäiriö ei ole ainoa syy vieroitukseen. Radar Online -sivuston mukaan todellinen ongelma on tähden jatkuva ja pakkomielteinen alkoholinkäyttö. Ke$han lähipiiri on ollut viimeisten kuukausien aikana huolissaan neidon juomisesta.

– Hänen lähimmäisensä ovat olleet todella huolissaan juomisesta. Se on ollut legendaarista aiemmin, eikä hän ole koskaan salaillut sitä, että rakastaa juopotella, kertoi lähde lehdelle.

Ke$ha on kertonut aiemmin mieltymyksestään alkoholiin kappaleissaan. Tik Tok -biisissä ylistetään Jack Daniels -viskiä. Animal-levyllä vuonna 2010 maailmanmaineeseen noussut tähti aikoo saada itsensä täysin kuntoon. Ke$ha on saanut musiikkialan ammattilaisilta paljon alentavia kommentteja ulkonäkönsä suhteen, mikä edesauttoi syömishäiriön kehittymistä.