Kaunarit-Ridge oli aikoinaan toimintatähti – minne housut jäivät?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalaisten silmissä löytyy tuskin legendaarisempaa amerikanjulkimoa kuin Kauniit ja rohkeat -sarjan iki-ihanaa Ridgeä näytellyt Ronn Moss. Vaikka mies jätti pestinsä äskettäin monen vuoden jälkeen, tutut kasvot herättävät yhä huomiota minne tahansa mies meneekin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Männävuosina Ridge on näytellyt myös elokuvissa. Verkossa on levinnyt videopätkä vuoden 1987 laatutuotoksesta, elokuvasta Kovaa peliä Havaijilla, jossa Ronn nähdään toimintaroolissa. Mies juoksentelee koomisella videolla rannalla kauniin naisen vierellä ja heittelee muun muassa frisbeetä.

Jonnekin ovat kuitenkin jääneet Mossin housut, mikä voi huvittaa katsojaa. Hänen roolihahmonsa innostuu myös antamaan kaunottarelle kohteliaisuuksia. Tähti kertoo tällä olevan hänen mielestään esimerkiksi ”hyvä p**se”.

Ronn ”Ridge” Moss on 61-vuotias näyttelijä ja muusikko. Hänellä on Player-yhtyeen jäsen, minkä lisäksi mies on kokeillut siipiään soolouralla. Los Angelesissa syntynyt ja kasvanut mies kasvoi rock ja teatterimaailman ympäröimänä. Moss oli naimisissa Shari Shattuckin kanssa vuosina 1990 – 2002. Hän on tällä erää naimisissa Playboy-kaunotar Devin Devasquezin kanssa.