Kate Uptonin muodot pysäyttävät lehtihyllyssä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen mallikaunotar Kate Upton on seurustellut viimeisen puolen vuoden ajan Tanssii tähtien kanssa -tanssijakomistuksen, Maksim Chmerkovskiyn kanssa. Parin kerrottiin kuitenkin taannoin eronneen vähäisen yhteisen ajan vuoksi.

21-vuotiaan kaunottaren ei ainakaan ulkonäkönsä puolesta tarvitse varmasti viettää kovin kauaa aikaa sinkkumarkkinoilla, minkä voi todeta vaikkapa tuoreen V Magazine -lehden kansikuvasta. Lehden helmikuun numerosta ilmestyy kaksi versiota, joista kummassakin Kate Upton poseeraa.

kateupton10012014b

kateupton10012014a

Toisessa vaaleaveriköllä on päällään tiukka farkkupaita, kun taas oletettavasti suositummassa versiossa hän esiintyy alusvaatteisillaan. Huippumalli muistuttaa mustavalkoisissa kuvissa Brigitte Bardotin kaltaisia klassisia elokuvakaunottaria.

Kate Upton ja Maksim aloittivat seurustelun kesäkuussa, ja antoi suuren yleisön nähdä rakkautensa kulkemalla esimerkiksi käsikädessä kadulla. Aiemmin Upton heilasteli urheilutähti Justin Verlanderin kanssa, mutta tuokin juttu päättyi varsin nopeasti. Neitokainen nähdään pian valkokankaalla tulevassa The Other Woman -elokuvassa.