Kolari paljasti peppupiilon – huumeita, työkaluja ja koruja peräaukossa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Huumeiden salakuljettaminen ja piilottaminen vaatii rikollisilta äärimmäistä kekseliäisyyttä. Yksi suosituimmista tavoista lienee laittomien päihteiden piilottaminen erilaisiin ruumiinaukkoihin. Harvoinpa kuitenkaan peräaukkoon tungetaan tavaraa määräänsä enempää.

Fox43-televisiokanava uutisoi uskomattomasta tapahtumasarjasta, joka alkoi pennsylvanialaisen pojan ajettua päihtyneenä puuta päin. Autonsa kanssa kolaroinut 19-vuotias Christopher Scheller toimitettiin törmäyksen jälkeen sairaalaan, ja röntgen-kuvissa paljastui odottamattomia asioita. Pojan peräaukosta löytyi nimittäin suuri määrä sinne kuulumattomia esineitä.

Christopher ei olisi tahtonut paljastaa peppunsa sisältöä, mutta lopulta suolesta ongittiin pussi synteettistä marihuanaa, jakoavaimen osia, neljä rannekorua, neljä kaulakorua ja 11 naisten sormusta. Korut oli varastettu kolaripaikan lähellä olleesta talosta. Mies miettii tekojaan tällä hetkellä kaltereiden takana.

Uusimmat