Opperakaunottaren povi varasti show’n – laulun kuuntelu jäi toiseksi

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Ooppera ei ole kaikkien musiikkilaji, mutta joskus kyseisen genren laulajat siirtyvät tyylissään myös hieman popahtavaan suuntaan. Tällainen artisti on esimerkiksi brittiläinen Katherine Jenkins, 33-vuotias mezzo-sopraano.

Walesista kotoisin oleva neitokainen esiintyi äskettäin Lontoon Brasserie Blancissa sinisessä leningissä. Katherinen muodot tulivat kiitettävän hyvin esille mekon antavasta kaula-aukosta. Nekin saattoivat saada osansa huomiosta vaaleaverikön esiintymisen lomassa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kymmenen studioalbumia levyttänyt Katherine Jenkins julkaisi viimeisimmän levynsä jouluna 2012. Kyseessä oli sesonkiin kuuluva This is Christmas -joululevy. Nainen on kertonut käyttäneensä nuorena huumeita ennen kuin sai levytyssopimuksen. Häntä on nähty myös televisiossa esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -kilpailun Yhdysvaltojen versiossa, jossa Jenkins tuli toiselle sijalle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.