MTV on vähentänyt teiniraskauksin määrää: ”2000-luvun seksivalistusta”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teiniäitien elämää kuvaavat MTV-kanavan realitysarjat 16 and Pregnant ja Teen Mom ovat aiheuttaneet runsaasti kohua esimerkiksi niiden päähenkilöiden holtittoman elämäntyylin vuoksi. Sarjojen on pelätty kaunistelevan nuorten äitien elämää ja tarjoavan nuorille katsojille huonoa roolimallia.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että totuus saattaa olla päinvastainen. Yhdysvaltalaisen National Bureau of Economic Research -järjestön tuoreen tutkimuksen mukaan teiniraskauksien määrä on laskenut maassa jopa 5,7 prosenttiyksikön verran 16 and Pregnant -sarjan ensiesityksen jälkeen. Tutkijat huomasivat raskauksien määrän vähentyneen erityisesti seuduilla, joissa sarja on suosituin. Lisäksi nuoret ovat hakeneet kyseisillä alueilla internetissä tavallista runsaammin tietoa raskauksista ja niiden ehkäisystä.

– Tämä on 2000-luvun seksivalistusta. Kyseessä on sarja, joka näyttää erittäin selvästi minkälaista nuorella iällä raskaaksi tulevien elämä on, kuvailee tutkija Phillip Levine NBC News -uutissivustolle.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Teiniraskauksien määrä on ollut Yhdysvalloissa vakaassa laskussa viimeisen 20 vuoden ajan, jo ennen MTV:n aihetta käsitteleviä realitysarjoja. Myös Yhdysvaltoja koettelevan laman uskotaan vaikuttavan raskausten vähenemiseen. Raskaudet ovat kuitenkin vähentyneet erityisen dramaattisesti juuri vuoden 2009 jälkeen, jolloin 16 and Pregnant sai alkunsa.

– Sarjoissa nähdään erittäin stressaavia ihmissuhteita, hankaluuksia poikaystävien kanssa, vaikeuksia saada unta, vaikeuksia suorittaa opintoja loppuun… Se tekee ihmisille selväksi, minkälaista elämä saattaa olla synnyttämisen jälkeen, Phillip Levine kertoo.