Myöhästyitkö tänä aamuna? Tällä koiranomistajalla oli siihen hyvä syy

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Monena arkiaamuna töihin ja kouluun lähtö voi tuntua raastavalta, jos edellisenä iltana ei ole tullut mentyä tarpeeksi aikaisin petiin ja unet ovat jääneet vähäisiksi. Lemmikeillä on se etu puolellaan, että ne voivat jäädä uinailemaan isäntiensä lähtiessä päivän askareisiin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Mikäli eräs herra on myöhästynyt useana päivänä töistä, hän voi syyttää siitä koiraansa. YouTube-videolle on tallennettu tilanne, jossa hurtta ryntää paikalle herätyskellon soidessa ja painaa nopeasti siinä olevaa torkutusnappia.

Koiria ei turhaan kehuta älykkäiksi eläimiksi, sillä monet omistajat ovat opettaneet lemmikeilleen kaikenlaisia hyödyllisiä temppuja. Repertuaarista löytyy olutpullon noutamista jääkaapista ja puiden kantamista pihalta sisään isäntäväen apuna.