Beyoncen jättimenestys oli Kanye Westille liikaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kanye Westin ego on paisunut viime vuosina uskomattomiin mittoihin, ja hän pitää itseään suurempana hahmona kuin pelkkänä räppärinä. Mies on verrannut itseään Jumalaan, Jeesukseen ja Nelson Mandelaan. Luulisi, ettei vastaavalla itseluottamuksella varustettu mies ottaisi nokkiinsa toisten menestyksestä.

Toisin on kuitenkin asian laita. Kanye Westin kerrotaan nimittäin purevan kieltään ja olevan raivoissaan Beyoncen visuaalisen albumin menestyksen ansiosta. Popin kuningatar teki historiaa 14-kappaletta ja 17 musiikkivideota sisältävällä albumillaan, jonka hän julkaisi ilman varoitusta joulukuussa.

Uhkapeli kannatti, sillä levy menestyi esimerkiksi paremmin kuin Kanyen heinäkuussa julkaistu, etukäteen hehkutettu Yeezus. West ei ole reagoinut ystävänsä menestykseen positiivisesti, sillä hän tuntee tulleensa voitetuksi.

– Hän halusi tehdä visuaalisen albumin Dark Twisted Fantasy -levylleen, mutta kaikki hänen ympärillään vakuuttivat, ettei se toimisi. Siksi hän teki yhden pitkän elokuvan sen yhteyteen. Häntä ärsyttää, mutta hän ei halua puhua siitä, miten keksi idean ensin, kertoi lähde Radar Online -lehdelle.

Kanye West on saanut aiemmin huonoa julkisuutta siitä, että on kertonut keksineensä jonkun menestyksekkään idean ensin. Hän esimerkiksi julisti taannoin ideoineensa nahkaiset juoksuhousut. Räppäri ei halua kommentoida Beyoncea negatiiviseen sävyyn, koska haluaa pysyä väleissä Jay-Z:n kanssa. 36-vuotias mies onkin nyt keskittynyt juonimaan jotain, joka nostaa hänet jälleen huipulle Beyoncen ohi.