Manageri Justin Bieberille: ”Muuta pois!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Justin Bieber joutui poliisien kotietsinnän kohteeksi hänen heiteltyään naapuriaan kananmunilla ja aiheutettuaan muhkeat aineelliset vahingot tämän talolle. Kotietsinnässä poptähden asunnosta löytyi kuitenkin astetta vakavampiin rikoksiin viittaavaa aineistoa huumeiden muodossa.

Nyt Justin Bieberin manageri Scooter Braun ja muut poptähden läheiset neuvojat ovat puuttuneet poptähden sekoiluihin. Laulajan kanssa pitämässään palaverissa he neuvoivat tätä myymään kotinsa ja muuttamaan muualle. Syynä ehdotukselle ovat toistuvat ongelmat naapurissa asuvan Jeffrey Schwartzin kanssa. Naapurien välinen riitely kulminoitui taannoiseen kananmunaepisodiin.

Radaronline.com-sivuston mukaan Justin Bieber on kuitenkin toistaiseksi painanut lähipiirin neuvot villaisella. Hänen kerrotaan rakastavan kotiaan, eikä hän halua antaa naapureilleen sitä iloa, että antaisi näille periksi ja muuttaisi pois.

TMZ-sivuston haltuunsa saaman poliisiraportin mukaan marijuanaa säilytettiin Justin Bieberin kotona näkyvästi kahdessa suuressa keksipurkissa. Lisäksi talosta löytyi 4-5 käytettyä tyhjää kodeiinipakkausta sekä 3 suurta kannabiksen käyttöön tarkoitettua bongia. Talosta löydettiin myös kodeiinin värittämiä Fanta-virvoitusjuomapulloja. Nimettömien lähteiden mukaan poliisit eivät löytäneet kaikkia huumeita, sillä osa ehdittiin huuhtoa alas wc-pöntöstä.