Poliisit harrastivat seksiä luksuskodissa – rysän päältä kiinni

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Lainvartijoilta odotetaan tiukempaa moraalia kuin monessa muussa ammatissa työskentelevältä. Poliisit ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä virheineen ja yllättävinä vinkeineen. Nyt eräs poliisikaksikko on jäänyt kiinni seksiaktista Hamptonissa sijaitsevasta luksuskodista.

31-vuotias miespoliisi ja 20-vuotias naispoliisi olivat niin keskittyneitä luvattomiin puuhiinsa, etteivät he huomanneet, kun kiinteistön omistajan J. Arthur Dunnamin kolme vierasta astuivat sisään taloon. Vieraat poistuivat ääneti ja kävivät paikallisella poliisiasemalla ilmoittamassa romantiikannälkäisistä tunkeilijoista. East Hampton Star -lehden mukaan poliisit pidätettiin tapahtumapaikalta.

He olivat päässeet asuntoon sisälle, koska naispoliisi työskenteli siellä osa-aikaisena sisäkkönä. Hänet erotettiin tehtävästään, kun taas miespoliisi pidätettiin virantoimituksesta ilman palkkaa. Kodinomistaja, huonekalusuunnittelija Dunnam on nostanut syytteet poliiseja vastaan, ja asiaa tutkitaan parhaillaan laitoksen sisäisesti.