Vapaaottelija julmana: Tekisi Justin Bieberille karmeita asioita vankilassa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Viihdeuutisissa on spekuloitu viime aikoina kovasti sitä, karkotetaanko teinitähti Justin Bieber lopulta moninaisten sekoilujensa ja rikkomustensa takia Yhdysvalloista. Hetkeksi poppari lähti pois maasta, sillä hän lensi juuri yksityiskoneella Miamista Panamaan.

Bieberillä riittää nykyään vastustajia joka lähtöön. Äskettäin koomikko Seth Rogen tylytti tähteä suorin sanoin. Nyt myös vapaaottelija Jonathan Koppenhaver, joka tunnetaan nimellä War Machine, on kertonut mielipiteensä teinityttöjen rakastamasta artistista. Hänen mukaansa Justinille ei kunnian kukko laulaisi, jos nuorukainen joutuisi vankilaan.

– Kun olin vuoden vankilassa ja minun sellikaverini olisi ollut Justin Bieber, olisin voinut nu**ia häntä. Hän on tarpeeksi tyttö minulle, kirjoitti mies Twitter-blogiinsa.

Kyseinen herra ei välttämättä ole ainoa, joka unelmoi vastaavan opetuksen antamisesta ylimieliseltä vaikuttavalle poptähdelle. Bieberin ei siis oman parhaansa vuoksi kannata joutua vankilaan. Hänellä on kuitenkin tilillään huumeiden hallussapitoa, rattijuopumusta, pidätyksen vastustamista ja naapuriin suunnattua kananmunaiskua, joten tilanne ei hyvältä näytä. Julkkisstatus voi kuitenkin osoittautua pelastavaksi tekijäksi, kun tilannetta selvitellään virkavallan puolelta.