Mies sai 14 000 voltin sähköiskun – silmät muuttuivat tähtikuvioisiksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Harmaakaihi on silmäsairaus, jossa silmän linssi samenee ja muuttuu harmaaksi. Esimerkiksi UV-säteilylle altistuminen lisää harmaakaihin riskiä, ja hoitamattomana se voi aiheuttaa sokeutta. Nyt eräs sähköasentaja koki elämänsä yllätyksen, kun hänen harmaakaihinsa ilmentyi tähden muotoisena.

New England Journal of Medicine
New England Journal of Medicine

Mies oli saanut 42-vuotiaana 14.000 voltin sähköiskun olkapäähänsä työtapaturman seurauksena. Hän sai pysyviä vammoja ja niiden joukossa myöhemmin myös kaihin. Ällistyttävän tilanteesta tekee se, että normaalisti kaihi on vain läiskemäinen, silmän linssissä oleva samea kohta. Miehen kaihi on kuitenkin selkeästi tähtimäinen.

Kalifornian yliopiston San Diegon yksikön tutkijat dokumentoivat tapauksen ja siitä uutisoitiin ensimmäisenä New England Journal of Medicine -julkaisussa. Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen tähtimäisen kaihin omaava mies, vaan tapauksia on kirjattu historian kirjoihin ennenkin. Entisen sähköasentajan silmät on operoitu siten, että hän pystyy suoriutumaan arkisista asioista itsenäisesti heikon näkökyvyn avulla.