Mies mukaan kevätsiivoukseen? Näin se voi onnistua

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kevään tullen ihmisten mielissä itää varsinainen pesänrakennusbuumi, kun sormet syyhyävät sistustuspuuhiin ja kodin kaunistamiseen. Auringon ensimmäiset säteet paljastavat myös kodissa lymyilevät villakoirat.

Ennen pientä pintaremonttia ja verhojen vaihtamista kannattaa tehdä perusteellinen keväsiivous. Kodin kevätkuntoon laittaminen voi olla myös hauska teemapäivä, jolloin musiikki raikaa ja pidetään hauskaa. Talkoolaiset voi palkita hyvällä ruoalla ja juomalla. Siten miehenkin voi saada mukaan ahkeroimaan.

Pitkät kevätpäivät ovat parasta aikaa suursiivoukselle. Petivaatteet ja matot voi panna pikkupakkaseen tuulettumaan samalla, kun ulkoa loistava valo näyttää talven aikana kotiin kertyneen pölykerroksen. Viikkosiivouksen ohella suoritettava kausisiivous on oiva tapa ylläpitää parempaa järjestystä ja tervettä ympäristöä.

Siivousurakka kannataa suorittaa yksi huone kerrallaan siten, että siistiminen etenee järjestelmällisesti kohde kohteelta. Siivousta voi nopeuttaa ja tehostaa kellon avulla, että asettaa aikarajat jokaiseen huoneeseen. Kannattaa myös palkita itsensä jokaisen huoneen välllä esimerkiksi kahvikupposella.

Keittiön ja kylpyhuoneen kaakelit saa puhtaaksi vaikkapa valkaisuaineella, josta voi tehdä vahvan sekoituksen lisäämällä siihen puolet vettä. Aine saa vaikuttaa kaakeleissa ja saumoissa 20 minuutin ajan ennen kuin se pyyhitään rätillä hangaten. Ikkunoiden pesussa voi käyttää apuna pientä määrää etikkaa, mikä auttaa kiiltävämmän lopputuloksen saamisessa.

Mikäli ei tahdo vaihtaa verhoja uusiin, kannattaa vanhat verhot silti tuulettaa tai käyttää kuivausrummussa pölyn poistamiseksi. Pölyjen pyyhkiminen kannattaa sen sijaan aloittaa ylhäältä katonrajasta ja lampuista, ja edetä eri tasoja ja pintoja alas päin. Siten ei tarvitse pyyhkiä joitakin paikkoja kahta kertaa, sillä pöly laskeutuu aina alas päin. Jalkalistat on myös hyvä pyyhkiä ennen imuroimista.

Kun tavarat lajittelee omiin hyllyihinsä ja laatikoihinsa, ei asuntoon kerry niin helposti epäjärjestystä. Tasoilla ja pöydillä ei kannata sen sijaan pitää ylimääräisiä pölynkerääjiä, vaan pelkästään tarpeelliset ja kauneimmat esineet. Matot kannattaa tampata hyvin tai jopa pestä tai vaihtaa uusiin, koska niissä piilee yleensä kokonainen villakoira-armeija. Mikäli siivoukseen saa apuja, sujuu se porukassa huomattavasti jouhevammin.

Siivousvinkit jakoi mattojen puhdistamiseen erikoistunut Rug Doctor -niminen yritys.