Nicki Minaj esiintyy rohkealla musiikkivideolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen hiphop-tähti Nicki Minaj nousi taannoin uutisiin haastettuaan riitaa Mariah Careylle työskennellessään American Idolin tuomaristossa. Räppäri tunnetaankin musiikin lisäksi huomiota herättävästä käytöksestä ja vähäpukeisesta esiintymisestään.

YouTube
YouTube

31-vuotias artisti nähdään nyt tuoreella Looking Ass Nigga -videolla, joka on epäilemättä jälleen kerran suunniteltu herättämään kohua. Mustavalkoisella, kirosanojen täyttämällä musiikkivideolla Nicki Minaj esiintyy paljastavassa kokovartalopuvussa, ja tähti nähdään esimerkiksi ammuskelemassa ilmaan kahdella rynnäkkökiväärillä. Kappaleen sanoista ilmenee, että Nickillä on ilmeisesti kana kynittävänään joidenkin miespuolisten henkilöiden kanssa.

Nicki Minaj nähdään tänä vuonna ilmestyvässä The Other Woman -elokuvassa muun muassa Cameron Diazin ja Kate Uptonin rinnalla. Hän valmistelee parhaillaan kolmatta studioalbumiaan. Räppäri suunnittelee myös oman levy-yhtiön lanseeraamista ja on jo alkanut kerätä siihen sopivia artisteja.