Varokaa heikkoa jäätä – nämä neropatit näyttävät miksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jää on nyt leudosta talvesta johtuen keskimääräistä ohuempaa, kun esimerkiksi Etelä-Suomessa on joissakin järvissä alle 25 senttimetrinen jää. Suomen ympäristökeskuksen mukaan jokien ja purojen jäät ovat vielä monin paikoin heikkoja suurista virtaamista johtuen, eikä virtavesien jäille kannata mennä Lappia lukuun ottamatta.

YouTube
YouTube

YouTubessa näytetään nyt heikoille jäille uskaltautuneiden henkilöiden kommelluksia. Koosteessa nähdään kylmissä lammikoissa ja vesistöissä veteen joutuvia ihmisiä ja joissakin tapauksissa videon typerykset leikkivät aidosti hengellään. Pahimmassa tapauksessa kylmä vesi kangistaa nopeasti, aiheuttaa hypotermian ja lopulta jopa hukkumisen.

Monilla on vieläkin tuoreessa muistissa Pikku Kakkosen jälkeen esitetty Varokaa heikkoa jäätä -video, jossa varomaton nalle joutuu oikoreittinsä vuoksi kylmän veden varaan. Muistutusvideo on hyvä pitää mielessä, sillä Suomessa hukkui pelkästään viime talvena jäihin 14 ihmistä.

Uusimmat