Useimpien teini-ikäisten lasten vanhempien pahimpiin painajaisiin lukeutuu se, että jälkikasvu on onnistunut joko itse hankkiutumaan raskaaksi tai laittamaan jonkun toisen onnekkaan nuoren raskaaksi.

Nyt Eman Kellam -niminen Iso-Britanniassa asuva nuori mies päätti kokeilla, miten hänen isänsä reagoisi kuullessaan tämän kaltaisia uutisia. Pilan tulokset nähdään Youtuben EmansBlogs-kanavalla jaetulla videolla.
16-vuotias poika kertoo varovasti saattaneensa 14-vuotiaan tyttöystävänsä raskaaksi, mikä saa hänen nigerialaisen isänsä pelihousut repeämään totaalisesti. Eman joutuu paljastamaan isälleen tämän joutuneen piilokamerapilan kohteeksi siinä vaiheessa, kun tämä uhkaa antaa hänelle luudanvarresta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten raskaus tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.