Gorilla irti eläintarhassa! Japanissa järjestettiin näyttävä harjoitus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Japanista kantautuvat uutiset jaksavat yllättää länsimaalaisia kerta toisensa jälkeen, sillä Nousevan auringon maassa ei mikään asia tunnu omituiselta. Ei edes se, että eläintarhassa harjoitellaan kuvitteellista hätätilannetta, jossa gorilla on karannut.

YouTube
YouTube

Associated Press on nyt julkaissut uutisvideon japanilaisesta eläintarhasta. Videolla näytetään apinapuvussa pitkin eläintarhan katuja juokseva työntekijä. Tilanteen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla hauska, vaikka siltä se kieltämättä näyttääkin. Metodin avulla työntekijät pääsevät harjoittelemaan mahdollista vaaratilannetta, jossa uhmakas gorilla on karannut häkistään esimerkiksi maanjäristyksen seurauksena.

Työntekijät vetävät kuvitteellisen gorillan nippuun verkon avulla, heittävät auton lavalle ja palauttavat häkkiinsä. Eläintarhan johtajan mukaan toimenpidettä harjoitellaan siksi, että myös poikkeustilanteisiin saataisiin rutiinia.