Hampurilaisketjun herkkuja verrattiin mainoskuviin – melkoinen ero

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ravintoloiden, erityisesti pikaruokaloiden, ruoat saadaan mainoksissa näyttämään usein huomattavasti suurikokoisemmilta ja herkullisemmilta kuin mitä ne oikeasti ovat. Todelliset annokset eroavat usein melkoisesti tuotteita esittelevistä mainoskuvista.

YouTube
YouTube

Youtube-videolla vertaillaan nyt maailman suurimpiin pikaruokaketjuihin lukeutuvan McDonald’sin aterioita mainoksissa ja tosielämässä. Kuten arvata saattaa, on esimerkiksi Big Mac -hampurilaisen kokoa korostettu yhtiön omassa mainosmateriaalissa huomattavasti.

Myös esimerkiksi ranskalaisten väritys ja lukumäärä, salaatin tuoreus ja hampurilaisten täytteiden runsaus on todellisuudessa mainosten täydellisen näköisiä ruoka-annoksia heikompaa. Samanlaiset erot mainoskuvien ja todellisuuden välillä on kuitenkin myös muilla pikaruokaketjuilla.