12 ominaisuutta karmeasta exästä – tunnistatko itsesi tai exäsi?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jokaisella on entisiä rakastettuja, joita ei välttämättä halua nähdä. On kuitenkin tapauksia, joissa eksä on selvästi normaalia rasittavampi tapaus. Elite Daily kertoi 12 vinkkiä tällaisen ex-kumppanin tunnistamiseen.

1. Kännitekstaaja. Hän haluaa huomiotasi aikaan ja paikkaan katsomatta – silloin kun hänestä tuntuu siltä. Jopa neljän aikaan aamuyöstä on hänelle hyvä aika soittaa. Tuolloin ei jutella selvin päin.

2. Romanttisten lahjojen lähettelijä. Juttunne on ohi. O-H-I. Hän ei kuitenkaan tunnu tajuavan asiaa, vaan lähettelee sinulle kukkia ja suklaata esimerkiksi syntymäpäiviesi kunniaksi. Nykyistä poikaystävääsi asia saattaa ärsyttää.

3. Avautuja. Hän kirjoittaa sinusta sosiaalisessa mediassa ja puhuu persoonallisuudestasi sekä yhteisistä hetkistänne kavereilleen. Näet usein Facebookissa sinulle omistettuja tekstejä ja laulun sanoituksia. Noloa.

4. Katumuksessa elävä. Hän juoksee sinut kadulla kiinni ja kysyy, mikä teillä meni pieleen. Ongelma on vain siinä, että kyseinen henkilö on neljä vuotta liian myöhässä. Olet jo siirtynyt eteenpäin.

5. Soluttautuja. Hän ottaa yhteyttä ystäviisi ja hengailee heidän kanssaan toivoen ehkä näkevänsä sinut.

6. Valloittaja. Hän vie uuden tyttöystävänsä samoihin paikkoihin, joissa te ennen kävitte. Siis valloittaa reviirit omaan käyttöönsä uudessa merkityksessä.

7. Facebook-tykkääjä. Hän tykkää lisäilemistäsi kuvista ja kirjoituksistasi kuin paraskin fani. Kiusallista, kun hän vielä kommentoi joskus kuviisi ”näytät hyvältä”.

8. Mustasukkainen. Jos hän näkee sinut flirttailemassa muille ihmisille, alkaa taistelu. Ei haittaa vaikka suhteenne on ohi, mies ilmaisee itseään, kun häntä ottaa hermoon.

9. Äiti-strategisti. Hän yrittää päästä pääsi sisälle juttelemalla äitisi kanssa. Hän saattaa myös pyytää omaa äitiään soittamaan sinulle, jotta saisi tahtonsa läpi ja viimein tapaisitte.

10. Menestyjä. Hänestä tulee kuuma, suosittu ja menestynyt. Mietit, miksi näin tapahtui vasta eronne jälkeen? Suhteessa hän oli laiskimus.

11. Draamakuningatar. Hän näkee sinut uuden miehesi kanssa ja saa aikaan itkupotkuraivarit keskellä julkista paikkaa. Tyylikästä.

12. Rajojen ylittäjä. Hän pyytää näkemistä, kun kerrot kaipaavasi tilaa. Hän ei osaa antaa sinun olla, vaan anoo audienssia niin kauan, että huomaat istuvasi kahvilla sen ainoan ihmisen kanssa, jota et halunnut sillä viikolla nähdä.

Uusimmat