Justin Bieber oikeuteen – jopa 2,5 vuoden vankeustuomio uhkaa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähti Justin Bieberin alkuvuosi on ollut kiireinen. Hän on ehtinyt herättää pahennusta huumeskandaalilla, humalapäissään kaahailemisella, strippareiden kanssa sekoilulla ja hiphop-uran suunnittelulla. Yhdysvalloissa on jopa perustettu kansalaisadressi, jossa sadat tuhannet vaativat kanadalaisen tähden karkottamista maasta.

Nyt Justin Bieber on päätymässä todennäköisesti oikeuden eteen jäätyään aikaisemmin tänä vuonna Miamissa kiinni rattijuopoudesta. TMZ-sivuston mukaan syyttäjät olivat valmiita sopimaan tapauksen, mikäli Bieber suostuisi satunnaisiin huumetesteihin seuraavien 6 – 9 kuukauden ajan. Poptähden kuitenkin kerrotaan kieltäytyneen ehdoista, ja niinpä tapaus tullaan käsittelemään oikeudessa.

Justin Bieberiä tullaan todennäköisesti syyttämään rattijuopumuksesta, pidätyksen vastustamisesta ja vanhentuneen ajokortin kanssa ajamisesta. Nämä saattaisivat pahimmillaan johtaa kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

Äskettäin 19-vuotias Justin Bieber päätyi valvontakameran videolle strippiklubilla Australian Queenslandissa. Materiaalilla hän riisui naisten alushousuja hampaillaan ja läimi neitokaisten paljaita peppuja. 12-minuuttinen video aiotaan myydä paloina medioille suurista summista. Siinä tähti esiintyy kahden yläosattoman stripparin seurassa.