Hupsista! Vaari haki väärän lapsen koulusta kotiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vanhuus ei tule yksin. Toisilla iän karttuminen tarkoittaa joidenkin aistien heikentymistä ja jopa muistin pätkimistä. Ikäihmiset ovat kuitenkin usein uutteraa väkeä ja he hoitavat eläkepäivinään mielellään myös lasten lapsiaan. Nyt erään isoisän ystävällinen ele meni hieman mönkään.

Yhdysvaltojen Connecticutissa on pieni kylä nimeltään Sterling, jossa eletään parhaillaan skandaalinkäryisiä aikoja. Eräs isoisä oli nimittäin vienyt vahingossa väärän lapsen koulusta kotiinsa. Hänen tarkoituksenaan oli ottaa oma lapsenlapsi kyytiin, mutta valitettavasti erehtyi pojasta. Vasta papan vaimo huomasi erehdyksen, kun vaari ihmetteli, miksi poika ei tahtonut nousta ulos autosta.

Mummo soitti koululle ja selvitti asian. Väärän pojan sukulaismies kertoo Associated Pressin haastattelussa, että onnetomuuden uhriksi joutunut tenava on ollut tapauksesta hyvin vähäsanainen. Koulu on nyt aloittanut suunnitelmat kotiinkuljetusten tarkastamiseksi ja lapsia hakemaan tulleiden henkilöiden on näytettävä vastaisuudessa henkilöllisyystodistukset.