Tätä et osaa tehdä itse: Michael Jackson maalattiin Nutella-levitteellä – huikea tulos

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Fanit tekevät usein ihailemistaan tähdistä toinen toistaan upeampia taideteoksia. Edesmenneestä Michael Jacksonista on todennäköisesti enemmän fanipiirustuksia ja -maalauksia kuin kenestäkään toisesta artistista. Maailman kuuluisin poptähti on nyt ikuistettu versin ikimuistoisella tavalla.

YouTube
YouTube

Saksalainen fani Stephan Gerick maalasi kuvan 1980-luvun Michael Jacksonista, jolloin poppari kiersi Bad-maailmankiertueella ja oli uransa huipulla. Mies innostui tekemään työn Nutella-suklaapähkinälevitteellä ja veitsellä. YouTube-videolla nähdään, kun Gerick sutii Jacksonin piirteet hämmästyttävällä lahjakkuudella valkoiselle paperipohjalle. Tämä vaatii jo taitoa!

Poptähti Michael Jackson kuuluu maailman menestyneimpiin poptähtiin, jolla on edelleen miljoonia faneja ympäri maailmaa. Mies tuli tunnetuksi jo lapsitähtenä Jackson 5 -yhtyeestä, minkä jälkeen hän lanseerasi upean uran sooloartistina. Kymmenen albumia julkaissut, vuonna 2009 menehtynyt Jackson muistetaan parhaiten hiteistään Bad, Thriller, Black or White, Earth Song ja esimerkiksi Smooth Criminal.

Uusimmat