Opiskelijapojat tekivät version Katy Perryn hittibiisistä: ”Roaaaaarrrr!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiljainen päivä poikien opiskelija-asuntolassa. Sataa lunta, eikä ole mitään tekemistä. Hölmöin asia, jonka jätkäporukka voi kenties keskenään keksiä, on tehdä oma musiikkivideo Katy Perryn Roar-kappaleesta.

YouTube
YouTube

Arkansasin yliopiston opiskelijat toteuttivat vastaavan tempauksen ja video siitä on päätynyt YouTube-palveluun. Kyseiset herrat nähdään riehakkaissa tunnelmissa lumen keskellä talvisissa puuhissa. He tekevät esimerkiksi lumienkeleitä pelkissä shortseissa.

Sekoilevat amerikkalaisteinit ovat hupaisaa katsottavaa, ja muistuttavat niistä parhaimmista opiskeluaikojen tempauksista. Perrykin olisi varmasti ylpeä nähdessään pojat bailaamassa railakkaasti hittikappaleensa tahdissa.