10 lentokoneiden ärsyttävintä matkustajatyyppiä – oletko yksi heistä?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pitkillä lentomatkoilla saa aikansa kulumaan helposti elokuvia katsellen, musiikkia kuunnellen tai lehteä lueskellen. Vaikka sanotaan, että alle kahden tunnin lennot suorittaa vaikka päällään seisten, ovat kauhujen lentomatkat monille liian tuttu juttu lähinnä yhdestä syystä – muut matkustajat tekevät lennosta helvettiä.

Huffington Postin matkailutiimi on nyt jakanut lentomatkustajien ärsyttävimmät stereotyypit kymmeneen kategoriaan, ja näiden kastien edustajat voivat olla varmoja siitä, että jokainen ympärillä oleva matkustaja inhoaa heitä. Ensimmäiseksi pääsevät tietysti penkkinsä makuuasentoon asettavat itsekeskeiset matkamiehet. Selkänoja pitää olla ylhäällä nousun ja laskun aikana, mutta takana olevan henkilön matka on äärimmäisen ahdistavaa, jos edessä olevan selkänoja on makuuasennossa muulloinkin kuin nukkumiseen varattuna aikana. Esimerkiksi syöminen on tällöin liki mahdotonta.

Myös haisevat matkustajat saavat muiden olon huonoksi. Lemuavat sukat, vahinkopierut, eilinen ilta tai valkosipulin löyhkä olisi syytä poistaa ennen muiden sekaan asettumista. Entäpä lentokoneessa kurkku suorana huutavat lapset? Pieni itkun tuhertaminen on normaalia, mutta jos punakasvoinen vauva aloittaa huutonsa jo ennen take-offia ja lopettaa sen vasta puoli tuntia ennen laskeutumista, on muiden matkaajien reissunautinnon rippeet kulutettu finaaliin.

Matkustajan takana saattaa myös istua henkilö, joka potkii ja vetää selkänojaa jatkuvasti. Miksi kaikki matkustajat eivät voi ymmärtää, että he eivät ole lentokoneessa yksin? Vessassa käydään nopeasti, jokaisella on oma vuoronsa stuertin palveluille ja jokainen joutuu istumaan yhtä pienessä tilassa. Myös yli-innokkaat keskustelijat saattavat saada reissussa väsyneen hermon kireäksi etenkin kotiinpaluumatkalla, jos keskustelu on taukoamatonta selittämistä.

Moni haaveilee myös kymppikerhoon liittymisestä, mutta mikäli parien on pakko hieroskella toisiaan lentomatkan aikana, voisivat he tehdä sen siten, että muiden ei tarvitse katsella peiton heilumista. Känniset örveltäjät saavat myös useiden kanssamatkustajien hermot kireälle. Puhumattakaan ”minä olen ensimmäinen” kyynärpäätaklaajista. Nämä ihmiset tunkevat koneeseen ja koneesta pois ensimmäisenä – vaikka väkisin. He seisovat kasseineen koneen käytävällä jo silloin, kun laskutelineet avautuvat.