Nörtti hyökkäsi tyttöystävän exän kimppuun Zelda-miekalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

The Legend of Zelda -saaga kuuluu maailma tunnetuimpiin videopelisarjoihin. Sen Link-sankarin tehtävänä on usein pelastaa tai suojella Zelda-nimistä prinsessaa pahalta Ganonilta. Nyt pelin maailma on levinnyt hämmentävällä tavalla tosielämään.

Local 2
Local 2

Miekkojen jäljennöksiä keräilevä teksasilainen Eugene Thompson ajautui lauantaina 1. maaliskuuta kotonaan riitaan tyttöystävänsä kanssa. Parisuhderiita ajautui niin pahaksi, että nainen soitti entisen aviomiehensä apuunsa. Ex-aviomies tuskin osasi odottaa mihin hän oli joutumassa, sillä Eugene puolusti kotiaan Zelda-peleistä tutun miekan kanssa.

– Kuulin hänen kävelevän kohti makuuhuonetta, joten otin yhden miekoistani ja piilouduin komeroon. Seisoin oven edessä ja huusin hänelle ”Mene pois, et asu täällä”. Hän vain käveli suoraan miekkani eteen luullen sitä varmaan leluksi, Eugene Thompson kertoi paikallisille Local 2 -uutisille.

Eugene Thompson iski miestä miekalla rintaan ja ja jalkaan. Tässä vaiheessa ex-poikaystävä päätti taistella vastaan, mutta hänenkään asevalintansa ei ollut tavanomaisimmasta päästä. Hän nappasi lähellään olevan kukkaruukun, ja iski sen Eugenen päähän.

Miehet selvisivät taistelusta hengissä, ja heidät toimitettiin erillisiin sairaaloihin. Eugene ei voittanut välikohtauksessa ritarin lailla prinsessan sydäntä puolelleen. Miehen tyttöystävä nimittäin jätti hänet erikoisen tapahtumansarjan jälkeen, ja tällä hetkellä Eugene etsii miekkoineen uutta asuntoa.