7 karmaisevinta tapaa tulla jätetyksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suhteen lopettaminen lienee yhtä haasteellista kuin aloitteen tekeminen. Sen jälkeen kun ajatuksensa saa kakistettua ulos, sujuu loppu sutjakkaammin ikään kuin omalla painollaan. Yleensä pariskunnat tietävät, jos heidän suhteensa vetelee viimeisiään, sillä merkkejä on useita.

Kaikista reiluinta olisi viheltää parisuhteen peli poikki heti eropäätöksen synnyttyä ilman, että joutuu satuttamaan toista osapuolta. FreeDeliveryLand.co.uk-sivusto listasi nyt seitsemän törkeintä tapaa jättää kumppani. Hirveintä on ehkäpä lukea asiasta Facebookista, kun kumppani on vaihtanut statukseksi olevansa sinkku.

Toiseksi kamalain tapa lienee tekstiviestillä tai sähköpostilla erosta ilmottaminen. Tähän sortuvat yleensä heikommat ihmistyypit tai fyysisesti kaukana toisistaan sijaitsevat osapuolet. Myös toisen huomiotta jättäminen tai suoranainen sivuuttaminen on rankka merkki siitä, että kumppani ei ole enää osa rakkaansa elämää.

Jotkut ihmiset käyttävät ystäviään sanansaattajina. Joskus eropäätös kantautuu oman kumppanin korviin juorun seurauksena, ja tietysti se loukkaa eniten, että on saanut olla viimeinen asiasta kuuleva. Kumppanin kaverin kanssa sänkyyn meneminen on yksi varmimmista keinoista saada exän vihat ylleen.

Kaikista typerimpiä ovat kuitenkin he, jotka jättävät kumppaninsa juuri ennen vuosipäivää tai sukujuhlia. Selitä siinä sitten suvulle, miksi saavuit yksin paikalle. Typerältä jättämiseltä välttyy parhaiten, kun ottaa suhteen epäkohdat tarpeeksi ajoissa keskusteltavaksi ja tarkasteluun. Eropäätös kun tulee harvoin yllätyksenä, Femail First muistuttaa.