Koulukiusaamisesta jatkossa vankilatuomioita Floridassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kiusaaminen ja nykyään myös internetissä tapahtuva ahdistelu on toistuvasti tapetilla niin meillä Suomessa kuin muualla maailmassa. Rankat kiusaamiseen liittyvät uutiset ovat johtaneet äärimmäistenkin keinojen käyttöönoton harkitsemiseen.

Yhdysvaltain Floridassa valmistellaan lakiehdotusta, joka tekisi kaikenlaisesta kiusaamisesta laissa rangaistavaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että myös alaikäiset, erityisen pahaan kiusaamiseen syyllistyneet voisivat päätyä vuodeksi vankilaan.

Lakiehdotuksen taustalla on lisääntynyt internetissä tapahtuva kiusaaminen ja erityisesti taannoinen Rebecca Sedwickin tapaus. 12-vuotias Rebecca päätyi tekemään syyskuussa 2013 itsemurhan kahden hänen ikätoverinsa toimesta tapahtuneen kiusaamisen johdosta.

Lakiehdotus tekisi verkossa tai tosielämässä tapahtuvasta tahallisesta ja toistuvasta kiusaamisesta tai ahdistelusta törkeäksi luokitellun rikoksen. ThinkProgress-sivuston mukaan ensikertalaista saattaisiin rangaista enintään 60 vuorokauden vankeustuomiolla ja sakoilla. Lisäksi kiusaamisesta rangaistavalle järjestettäisiin ohjattua toimintaa, jonka avulla epäsosiaalista käytöstä pyrittäisiin ehkäisemään jatkossa.

Varsin äärimmäiseltä kuulostava lakiehdotus on ymmärrettävästi aiheuttanut runsaasti keskustelua Floridassa. Yleisen konsensuksen mukaan kiusaamiseen tulisi puuttua nykyistä kovemmin keinoin. Toisaalta nuorille langetettujen ankarien rangaistusten on todettu useissa tapauksissa johtavan vain siihen, että rangaistu tulee toteuttamaan rikoksia jatkossakin.