Meneekö kaikki päin mäntyä? Pidä mielessäsi nämä asiat

Lifestyle Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Iloisimmallekin ihmiselle tulee eteen päivä, jolloin kaikki ei mene kuin Strömsössä. Edes Strömsössä ei aina aurinko paista. Kun elämä heittää eteen haasteen ja asiat tuntuvat menevän päin mäntyä, on aika ottaa pysähdys ja henkäistä syvään.

Elite Dailyn mukaan tilanteissa, joissa epäonnistumisen tunteet kolkuttelevat ovelle, on hyvä pitää mielessään muutamia pointteja. Kukaan ei pysty kannattelemaan koko maailmaa harteillaan. On olemassa asioita, joille yksittäinen ihminen ei voi mitään. Jos puhkeaa lumimyrsky tai joku muu kolaroi autoosi, et olisi voinut estää tällaisia tapahtumia sattumasta.

Pidämme usein epäonnistumisena jo sitä, jos asiat eivät ihan suju suunnitelmien mukaan. Suurimman osan ajasta elämällä on vain oma tapansa viedä tavoitteemme päätökseen. Monesti voimme huomata päässeemme visualisoimaamme päätepisteeseen – emme vain sitä reittiä pitkin ja niin nopeasti kuin kuvittelimme.

Joskus asiat vievät aikaa ja niitä täytyy kypsytellä. Emme ehkä ole itse valmiita vastaanottamaan menestystä vielä, joten kasvamme ja kehitymme. Virheiden tekeminen on osa oppimisprosessia, joten niiden kautta voi omaksua paljon tietoa siitä, miten asiat kannattaa hoitaa, jotta ne hoituisivat helpoimmin. Omat reaktiot mokatilanteessa kertovat luonteen lujuudesta ja kehittävät tätäkin piirrettä itsessä.

Jos emme olisi ryömineet kuopissa, emme tunnistaisi menestystä, kun se tulee vastaan. Vastakohtaiset kokemukset ovat tarpeellisia, jotta ihminen voi todella iloita voiton hetkistä. Alhon hetket tuntuvat vähemmän pahalta, jos niissä ei märehdi. Jokaisessa mustassa tunnelissa on loppupäässä valoa. On hyvä keskittyä valoon, ja ottaa negatiivisen tuntuisestakin kokemuksesta opit ja aarteet talteen.

Vaikka tapahtuisi mitä tahansa, olet joka tapauksessa ok. Monesti ihminen suurentelee kauheutta, ja aiheuttaa itselleen loputonta ahdistusta pyörittelemällä epäonnistumista mielessään. Mikään ei ole lopullista paitsi kuolema, ja ne, joilla on ollut kokemuksia rajan takana käymisestä tietävät kertoa, ettei edes se satu. Lisäksi se, mikä ei tapa, vahvistaa.

Todennäköisesti olet kokenut aiemmin jotain vielä pahempaa. Tämän pystyy todistamaan sillä, että lapsena ymmärrys on rajallinen ja tunteet voimakkaita. Olemme voineet lapsena kokea pienissäkin tilanteissa mittaamatonta kauhua, eikä mikään aikuisuuden kova paikka ylitä tätä tunnekokemusta. Tuska vähenee ymmärryksellä. Aikuinen näkee myös sen, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin se, kuka söi viimeisen tikkarin. Vaikka joku elämän suoma herkkupala olisi mennyt sivu suun, sopeutumalla tilanteeseen epäonnen voi kääntää aina voitokseen.