Sasha Grey tietämättään HBO-televisiosarjan mysteerikaunottarena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alkuvuoden puhutuimpiin televisiosarjoihin kuuluu HBO-kanavan True Detective. Kovaotteisessa uutuussarjassa seurataan Matthew McConaugheyn ja Woody Harrelsonin esittämiä poliisietsiviä, jotka jäljittävät sarjamurhaajaa Yhdysvaltain likaisessa Louisianan osavaltiossa.

Sarjan näyttävässä alkutunnarissa nähdään vilaus ristin kanssa poseeraavasta tummahiuksisesta, yläosattomasta kaunottaresta. Neitokainen ei tiettävästi ole itse sarjassa esiintynyt, ja hänen henkilöllisyytensä on ollut mysteeri, jota edes sarjan päähenkilöt eivät osaisi ratkaista. Nyt naisen identiteetti on kuitenkin mahdollisesti selvinnyt:

Pornotähti Sasha Grey on noussut tunnetuksi aikuisviihdealan lisäksi muun muassa Entourage-sarjasta. Neitokaisen mukaan hän on tietämättään päätynyt True Detectiven alkutekstien kaunottareksi. Asia selvisi The Daily Beast -sivuston toimittajan esiteltyä HBO:n hittisarjan alkutunnaria haastattelun yhteydessä.

– Mitä v**tua? Tuo on minun nenäni! Tuo olen minä! Olen sataprosenttisen varma, olen True Detectivessä. Minun täytyy selvittää tämä juttu. Tämä on niin outoa, Sasha Grey hämmästyi.

Sasha Grey aloitti uransa 18-vuotiaana ja nousi heti suosituksi tähdeksi. Moninkertainen AVN-palkintojen voittaja palkittiin vuonna 2010 esimerkiksi parhaasta anaaliseksistä. Taannoin hän julkaisi myös Neu Sex -nimisen kirjan.