Kielikaunotar Sara Maria supertähden kehuista YleXillä: ”Jotain lirahti housuun”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalaisessa Sara-Mari Forsbergissa on paitsi kauneutta, myös lahjakkuutta. Neitokaisen YouTube-videot on noteerattu Hollywoodissa asti. Kerroimme aiemmin, että esimerkiksi Inception-tähti Joseph Gordon-Levitt huomioi hänen erilaisia maailman kieliä esittelevän videonsa Facebook-sivuillaan.

Tänään YleX-kanavan haastattelussa sensaatio kertoi itse, miten hän reagoi tähden ylistykseen. Hän nimittäin vastasi supertähden viestiin, mutta ilmeisesti vastaus jäi huomaamatta.

– Kun huomasin hänen kommenttinsa, jotain lirahti housuun. Kirjoitin hänelle vastauksen viestiketjuun, jossa ehdotin ”Nai minut!”. Hän ei ole vastannut siihen, nauroi Sara-Marie haastattelussa.

Verkon käyttäjät ovat päässeet ihailemaan myös Forsbergin erinomaista lauluääntä, kun hän esitteli näytteitään eri musiikkityyleistä. Ei siis ihme, että jopa amerikkalainen levy-yhtiö on kosiskellut naista yhteistyöhön. Soulista, indiestä, popista ja r&b-musiikista syttyvä Sara-Marié on julkaissut jo kolmisen vuotta sitten näytteitä äänestään. Katso video tästä. YouTube-videolla hän versioi onnistuneesti Jessie J:n kappaleen Mamma Knows Best.