Voiko peniksen silpomisen jälkeen harrastaa seksiä? Asiantuntija vastaa

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Uutisotsikoihin päätyy aika ajoin järkyttäviä tarinoita siitä, kun esimerkiksi aviovaimo tai tyttöystävä on hetken raivonpurkauksen vallassa leikannut miehensä peniksen irti. Kyseiset vammat jättävät paitsi ikuisia arpia miehen sieluun, myös tekevät normaalielämästä joksikin aikaa astetta hankalampaa.

Sen lisäksi, että vamma on nolo, moni voi miettiä, pystyykö irtileikatun osan kiinnittämään uudestaan kehoon ja miten elämä muuttuu sen jälkeen. Daily Mirror vastaa kysymykseen, sillä lehden artikkelin mukaan kirurgi kykenee useimmissa tapauksissa liittämään peniksen takaisin paikoilleen. Kiinalaistutkimuksen mukaan 50 miehen ryhmästä vain yhdessä tapauksessa elin ei toiminut leikkauksen jälkeen normaalisti.

Muuten traumaattisen kokemuksen läpikäyneet urokset kykenivät vielä elämään tavallista ja seksin täyteistä elämää. Kivuton operaatio ei ole, sillä monet normaalit asiat, kuten pyörällä ajaminen voivat tuottaa pitkän aikaa liikaa painetta alapäälle, jolloin niiden tekeminen voi olla liian kivuliasta.

Urologi Raj Persadin mukaan siittimen toimivuus ja siinä esiintyvät tuntemukset riippuvat siitä, mihin kohtaa pahoinpitelijän veitsi on osunut. On tärkeää, ettei tilanteessa olla osuttu tärkeisiin alapään hermoihin. Joissain traagisissa tapauksissa vanhaa penistä ei esimerkiksi enää löydy tai sitä ei voida kiinnittää takaisin paikoilleen. Niissä tilanteissa kirurgi voi rakentaa peniksen miehen muista kehon kudoksista.

Tärkeä kysymys liittyy myös seksin harrastamiseen. Moni järkyttävän hyökkäyksen uhreista voi kärsiä peloista seksin harrastamisen suhteen, vaikkakin yhdyntää pidetään mahdollisena leikkauksen jälkeen. Ejakulaatio ei ole kaikissa tilanteissa mahdollinen, tai se ei tapahtu aikaisemmalla voimalla. Virtsaaminen onnistuu monilta edelleen seisoaltaan, mutta joissain tapauksissa lääkärit ovat joutuneet siirtämään virtsaputken kivespusseihin, jolloin mies pissaa niiden kautta.