Tokiossa tuhottiin satoja Anne Frankin päiväkirjoja – yksi pidätetty

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 1947 ensimmäistä kertaa julkaistu Anne Frankin päiväkirja kuuluu tunnetuimpiin toista maailmansotaa koskevista kirjoista. Keskitysleirillä menehtyneen juutalaistytön tositarina on yleistä luettavaa lukuisissa kouluissa myös Suomessa.

Tokiossa on jouduttu omituisen ongelman eteen, sillä kaupungissa on tuhottu talven aikana järjestelmällisesti Anne Frankin päiväkirja -teoksia. Kirjoista on revitty sivuja niin kirjakaupoissa kuin kirjastoissa ja vandalismin kohteeksi on joutunut satoja teoksia. Tapauksen tiimoilta on pidätetty yksi henkilö, ja hänen yksinään epäillään tuhonneen 310 Anne Frankin päiväkirjan kopiota, MSN Sankei News uutisoi. Miehen motiivit ovat jääneet epäselviksi.

Kerroimme taannoin yhdysvaltalaisesta perheenäidistä, joka halusi Anne Frankin päiväkirjat pois oppilaiden käsistä. Syynä ei suinkaan ole toisen maailmansodan kauheuksien kuvaus, vaan kirjan väitetty pornografinen sisältö. Äidin mukaan ”pornoa” edustavat päiväkirjan lyhentämättömän Anne Frank: The Diary of a Young Girl (The Definite Edition) -painoksen kohdat, joissa murrosikäinen Anne Frank tutkii omaa kehoaan.