Zac Efron hakattiin Los Angelesissa – naama ei miellyttänyt

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-tähti Zac Efron mursi taannoin leukansa, mistä liikkui monenlaista legendaa viihdelehdissä. Joidenkin väitteiden mukaan se murtui seksisession aikana, yleisen tiedon mukaan kyse oli nuoren komistuksen kompastumisesta. Efron pääsi myös kuuluisalle Lindsay Lohanin seksilistalle yhtenä neitokaisen valloituksista.

Nyt Zac Efron on joutunut hyökkäyksen kohteeksi Los Angelesin yöelämässä. Pahamaineisella kaupungin alueella liikkunut näyttelijä tappeli henkivartijansa kanssa ainakin kolmen muun henkilön kanssa. Poliisi keskeytti rettelöinnin ja kuulusteli Efronia.

Tähti kertoi bensan loppuneen kesken ajon, jolloin hän jäi autoon istumaan. Hän heitti auton ikkunasta ulos pullon, joka lensi lähelle paikallisia. Nämä luulivat iskun olleen heitä varten ja haastoivat riittaa henkivartijan kanssa. Zac meni ulos auttamaan, ja häntä lyötiin kovaa suuhun.

Nuorukaisen mukaan isku oli kovin, minkä hän on kokenut tähän mennessä. Tilanteessa ei pidätetty ketään, koska kyse oli molemminpuolisesta rettelöinnistä. Lähteen mukaan Efron oli tilanteen sattuessa päihtyneessä tilassa, uutisoi TMZ.

Efron mursi leukansa mysteerisesti viime marraskuussa. Hän oli viime vuonna kaksi kertaa vieroitushoidossa kokaiinin käytön takia. Tällä erää nuorukainen yrittää mitä ilmeisimmin parantaa tapojaan – mutta ei näytä onnistuvan kovin hyvin.