Koirankakkakeskustelu käy kuumana – tämä nainen veti pohjat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kevät ja koirankakkakeskustelut kuuluvat samalla tavalla yhteen kuin piparkakut ja joulu toisiinsa. Lumen alta paljastuvat lemmikkieläinten ulosteet saavat osan ihmisistä raivon valtaan. Tällöin kysytään julkisesti, että miksi koiranomistajat eivät korjaa kikkareita pois?

koirankakka_kasiin_2011.png

Tämän ymmärtää silloin, jos koira tekee tarpeensa keskelle katua, toisen pihalle tai muuten ihmisten yleisesti käyttämälle taipaleelle tai toisen omistamalle yksityisalueelle. Nyt eräs koirankakkoihin kyllästynyt nainen on päättänyt koristella kikkareet syötävä näköisiksi herkuiksi. Theresa Ritchie tahtoo toiminnallaan muistuttaa, että koirantaluttajien tulisi kerätä ulosteet roskikseen.

Moni koiranomistaja muistuttaa muutamasta asiasta kakkakeskusteluun liittyen. Ensinnäkin julkisilla paikoilla tulisi olla tarpeeksi roskiksia, jotta ulkoiluttajan ei tarvitse kävellä kikkarepussi taskussa kotiin. Toisekseen ihmisten tulisi kiinnittää huomiota omaan roskaamiseensa yhtä paljon kuin koirien ulosteisiin, niin maailma olisi huomattavasti siistimpi paikka.

Uusimmat