Mies ampui silmittömästi puuta metsässä – luonto kosti välittömästi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muinaisuskonnoissa puita on pidetty pyhinä ja niillä on uskottu olevan henki. Puiden henkeä on kunnioitettu suuresti suomalaisten historiassa ja lähes jokaisella talolla tai kylällä oli aikoinaan yksi uhri- eli pitämyspuu. Nyt eräs ammuskelija sai kokea puun vahingoittamisen karulla tavalla.

YouTube
YouTube

Verkkovideolla nähdään metsässä ampumaharrastustaan ylläpitävä mies, joka on kiinnittänyt maalitaulut puiden runkoihin. Aseensa kanssa puiden keskellä räiskivä herra tekee loistavaa suoritusta, kunnes yksi puista ottaa laukaukset liian samaan kohtaan. Puu kaatuu miehen päälle.

Kuvaaja ja ampuja huutavat ja juoksevat kaatuvaa puuta karkuun. Ennen vanhaan ajateltiin, että puuta kaadettaessa tuli ensin kopauttaa puun runkoa kirveen hamaralla, katkaista sen alaoksa ja heittää oksa syrjään. Tällä tavalla puun henki ohjattiin oksaan, jotta se ei lähtisi kaatajan mukaan. Vihoitettu puun henki saattoi uskomusten mukaan viedä kaatajan terveyden tai hengen.