Gangnam Style sai haastajan – japanilaisyhtyeen kappaleesta hitti

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Korealaisen PSY-räppärin Gangnam Style oli viime vuoden soitetuimpia kappaleita. Suosio eteni hurjaa vauhtia verkossa, ja tähti tunnetaan tällä hetkellä kansainvälisesti. Nyt japanilainen World Order -yhtye on lähtenyt kirimään kiinni korealaisrenkutusta.

YouTube
YouTube

Eläkkeelle jäänyt taistelulajien asiantuntija Genki Sudo perusti vuonna 2009 yhtyeen, joka on julkaissut kaksi albumia. Niiden nimet ovat World Order ja 2012. World Order -yhtyeen uusi video Have A Nice Day on herättänyt kiinnostusta katsojiensa joukossa.

Viikko sitten julkaistulla videolla nähdään seitsemän pukumiestä, jotka naurattavat robottimaisilla tanssiliikkeillään. Musiikkivideo on kuvattu Akihabaran alueella Tokiossa. Bändin videot ovat saaneet YouTube-palvelussa miljoonayleisön. Aiemmalla Welcome to TOKYO -videolla on jo 2,1 miljoonaa katselukertaa verkossa.