Lentävän spagettihirviön kirkko saa virallisen statuksen – pastafarismi leviää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Internetissä pian vuosikymmenen ajan suosiota niittänyt Lentävän spagettihirviön kirkko on perustettu alun perin vastustamaan valtauskontoihin perustuvia lakeja ja erioikeuksia. Kirkon perustaja Bobby Hendersonin mukaan pastafarismi on verrattavissa muihin uskontoihin, kuten kristinuskoon ja islamiin.

Monet Lentävän spagettihirviön kirkkoon kuuluvat seurakuntalaiset ovat testanneet maansa uskonnonvapauksia esimerkiksi pitämällä virallisissa henkilöllisyystodistuksissa päässään kirkon vakaumuksen merkkiä symboloivaa pastasiivilää. Nyt Huffington Post uutisoi, että puolalainen oikeus on kumonnut kiellon, jonka mukaan Lentävän spagettihirviön kirkko ei voisi hakea virallisen uskonnon asemaa maassa.

Mediahuomiota herättänyt oikeuskäsittely päättyi pastafarien voittoon ja he juhlivat päätöstä oikeustalon ulkopuolella siivilät päässään ja pasta-sanaa huutaen. Lentävän spagettihirviön kirkko uskoo heidän esikuvanaan pitämän makaroniolennon luoneen maapallon aluksi vuoret, puut ja satujen kääpiöt. Luonnonmullistukset johtuvat heidän mukaansa merirosvojen lukumäärän vähentymisestä.

Lentävän spagettihirviön seuraajien taivas ei kuitenkaan ole paikka, jossa liitelee valkopukuisia enkeleitä, vaan siellä on stripparitehdas ja oluttulivuori. Helvetti on samanlainen paikka, mutta strippareilla on sukupuolitauteja ja olut on lämmintä.

Uusimmat