Vanhemmat antoivat nettikäyttäjien valita nimen lapselleen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet yritykset ovat järjestäneet kampanjoita, joissa internetin käyttäjiä pyydetään esimerkiksi keksimään nimiä uusille tuotteille. Nämä tempaukset saavat usein netin trollien huomion, ja nimiehdotuksiksi annetaan mitä erikoisempia huumorivaihtoehtoja.

Stephen ja Alysha McLaughlin loivat tammikuussa NameMyDaughter.com -nettisivun, jossa ihmisiä pyydettiin keksimään heidän tulevalle lapselleen nimen. Lapsi syntyi 7. huhtikuuta, ja tyttären nimeksi annettiin Amelia Savannah Joy McLaughlin.

150.000 ääntä sivustolla kerännyt Amelia Savannah Joy McLaughlin ei kuitenkaan ollut suosituin nimiehdotus. Ensimmäisellä sijalla oli Global News -sivuston mukaan Cthulhu All-Spark. Nimi viittaa legendaarisen kauhukirjailijan, H.P. Lovecraftin, tarinoissa esiintyvään hirviömäiseen jumalolentoon ja Transformers-sarjassa roboteille elämän antavaan laitteeseen.

– Valitettavasti tiedän, ettei internetiin kannata aina luottaa. Me teemme nimen suhteen lopullisen päätöksen, Stephen McLaughlin kirjoitti sivullaan.

Ehdotusten joukossa oli myös lukuisia muita populaarikulttuuriin viittaavia nimiä, kuten Zelda ja Megatron. Stephen kertoi taannoin Reddit-sivustolla ihmisten olleen kuitenkin yleisesti melko kunnioittavia nimiehdotuksia keksiessään. Joukossa oli miehen mukaan ainoastaan muutama seksitauteihin ja seksiasentoihin viittaavaa nimeä.

Uusimmat