Jenkeille voi myydä mitä tahansa – tässä typerimmät esimerkit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset joutuvat usein mainonnan uhreiksi ja sortuvat ostamaan turhia esineitä esimerkiksi kuponkiuutisten tai ostostelevision välityksellä. Yhdysvaltalaisissa lentokoneissa jaettava SkyMall on monen kotiyrittäjän paratiisi – siellä voi mainostaa lähes mitä tahansa.

Suomalaiset saavat ensikosketuksen Yhdysvaltoihin yleensä jo lentokoneessa, kun he päätyvät selailemaan istuintaskussa lepäävää SkyMall-lehteä. Kilpailu katalogin palstatilasta on kovaa, mutta silti mukana on mitä kummallisempia myynti-ilmoituksia. Mukana on tavallisten kodin esineiden ja ihmepillereiden lisäksi muun muassa suuri valikoima puutarhaan sopivia patsaita.

Patsaita on montaa eri sorttia, mutta mielenkiintoisimmat lienevät Bigfootin ja maasta kömpivän zombien näköiset patsaat. Valikoimassa on myös puutarhatonttujen luurankoja, dinosauruksia ja paholaiselta näyttäviä patsaita. Katalogin sivuilla on myös tarvikkeita lemmikkieläimille, kuten puhuva koirien kaulapanta. Yksi kätevimmistä lehden sivuilla myytävistä tuotteista lienee kuitenkin wc-paperiteline, jossa on samassa käsisuihku ja oma telineensä iPadille. Listan kokosi Huffington Post.