Tutkimus: Brittien maantieto yhtä surkea kuin amerikkalaisten

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalaisten väitetään olevan kehnoja tuntemaan maailman maantietoa, sillä he eivät välttämättä osaa nimetä eurooppalaisia kaupunkeja tai maita kartalle. Jokainen eurooppalainen voi puolestaan yrittää Yhdysvaltojen osavaltioiden ja niiden pääkaupunkien nimeämistä. Kuuluisat maamerkit ovat kuitenkin sellaisia, jotka jokaisen tulisi tietää.

Olettamus on kuitenkin väärä, sillä Hotels.com toteutti brittiläisille kyselyn, jossa tiedusteltiin heidän tietämystään tunnettujen maamerkkien ja nähtävyyksien nimeämisessä ja paikantamisessa. Monien yllätykseksi viideosa briteistä ei edes tiennyt, missä heidän oman kotimaansa pääkaupungin, eli Lontoon suurin maamerkki Big Ben sijaitsee. Osa englantilaisista veikkasi Big Benin olevan Australiassa.

Eniten hakoteillä britit kuitenkin olivat Vesuviuksen, Colosseumin, Everestin, Kilimanjaron ja Gizan pyramidien kanssa. Parhaiten he kuitenkin tiesivät, missä Eiffel-torni, Vapaudenpatsas, Sydneyn oopperatalo ja Kiinan muuri sijaitsevat, vaikkakin esimerkiksi 11 prosenttia vastanneista arveli Sydneyn oopperatalon sijaitsevan Italiassa. Daily Mailin julkaisemaan kyselyyn osallistui 2.000 Iso-Britannian kansalaista.