21 paikkaa, jotka on pakko kokea – mielellään ennen eläkeikää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suosituimmat turistikohteet ovat sellaisia, joissa joutuu jonottamaan ja maksamaan maltaita. Silti monet matkamiehet ynnäävät reissunsa varrelle maailman tunnetuimpia paikkoja, jotta he voisivat sanoa käyneensä niissä. Onhan ne ikään kuin pakko nähdä. Nyt on julkaistu kaikkien aikojen matkakohdelista, joissa jokaisen täytyy käydä kerran elämässään.

Toisinaan matkaajat pettyvät suosittuun kohteeseen mennessään, sillä he ovat muodostaneet etukäteen paikasta mielikuvan, joka ei vastaakaan aitoa lopputulosta. Yleensä riittää, että tunnetuissa paikoissa käy kerran elämässään, sillä tunnetuimmat paikat muuttuvat vuosien varrella hyvin harvoin. Huffington Postin julkaisemalle listalle pääsee ensimmäisenä Eiffel-torni, jossa jokaisen tulisi käydä edes kerran elämässään. Samalla reissulla on suorastaan pakko maistaa pariisilaisia lettuja kioskilla.

Matkamies ei ole matkamies, ellei hän vietä yhtä iltaa elämässään Las Vegasissa. Valitettavasti monien maailmaa nähneiden mielestä Las Vegas on hitusen yliarvostettu, ja suomalaiselle paikasta tulee mieleen amerikkalaisten valtaama ruotsinlaiva. Siellä on silti pakko käydä edes kerran elämässä ja tietysti bailata ankarasti. Lontoossa sen sijaan rahoja pitää tuhlata ainakin kerran kuuluisassa Harrodsin tavaratalossa.

Kilimanjaro on yksi maailman tunnetuimmista vuorista, ja kaikkien reissaajien tulisi käydä sen huipulla edes yhden kerran historiansa aikana. Listalle pääsevät oikeutetusti myös Amsterdamin kahvillat, joissa pääsee haistelemaan tajuntaalaajentavia kasveja. Karibialle tulisi mennä ainakin kerran siten, että viettää osan matkasta häikäilemättömän suuressa lomaparatiisissa.

Listalle pääsee myös Vatikaanin palatsiin liittyvä Sikstuksen kappeli, joka on mykistävän kaunis, mutta valitettavasti myös tuhansien turistien suosima. Matkailijan kokemukset eivät ole mitään, ellei hän ole kerran elämässään matkannut veneellä tai laivalla vietnamilaista Halong Bayta pitkin. Espanjassa puolestaan juostaan härkiä karkuun Pamplonassa.

Mikäli matkaaja suuntaa Yhdysvaltojen Kaliforniaan, kannattaa hänen samalla piipahtaa Malibussa sijaitsevalla luksusluokan hyvinvointikeskus The Ranchissa. Sen jälkeen näköaistinelimiä voi käydä lepuuttamassa muutaman tunnin ajomatkan päässä Grand Canyonissa. Meksikon Cancun on sen sijaan bilettäjän paratiisi, joka on varmasti visiitin arvoinen paikka, kuten myös espanjalainen Ibiza. Saksalaisilla Oktoberfestillä ei varmaankaan syljetä lasiin tunnettuja bilepaikkoja enempää, mutta tunnelma on hyvin erilainen ja siksi kokemisen arvoinen. Oluen ystävät kokoontuvat mielellään myös Dublinissa sijaitsevaan Guinness Storehouseen.

Mikäli matka suuntautuu Yhdysvaltojen itärannikolle ja siellä New Yorkiin, tulee lomailijan käydä Empire State Buildingin päällä. Thaimaassa vierailuun täytyy sisällyttää kelluvalla Damnoen Saduakin torilla käyminen. Vaikka autolla voi ajella helposti pitkiäkin matkoja reissun aikana, pääsee listalle myös autiomaan läpi ajaminen. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan puhuta hiekkadyynien täyttämistä matkakohteista, vaan vaikkapa yhdysvaltalaisten tasankojen ylittämisestä esimerkiksi Nevadassa tai New Mexicossa.

Eurooppalaisista kohteista visiittilistalle nousee myös kreikkalainen Akropolis, joka on Ateenan tunnetuin linnavuori. Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, on tietysti Venetsia. Valitettavasti tämäkin matkakohde tuottaa monille pettymyksen ahtauden ja pahan hajunsa vuoksi, mutta onhan siellä pakko ajella gondolilla edes kerran elämässään.