Karmaiseva moka! Artisti kieltäytyi Happy-megahitistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pharrell Williamsin Happy-kappale oli yksi kuluneen talven suosituimmista kappaleista koko maailmassa, ja se betonoi Williamsin kansainvälisen jättisuosion. Asiat olisivat kuitenkin voineet mennä aivan toisin, sillä kappaleen esittäjä oli alunperin aivan toinen.

Pharrell Williams kertoi itse Howard Sternin haastattelussa, että kappaleen esittäjäksi oli alunperin valittu Cee Lo Green, jonka ura ei ole enää vuosiin ollut kovin mairittelevassa kunnossa. Hän ehti jo laulaa kappaleen valmiiksi, mutta omat taustavoimat eivät innostuneet lopputuloksesta ja saivat miehen jättämään kappaleen. Sen jälkeen tuleva megahitti päätyi Pharrell Williamsille.

– Cee Lo halusi tehdä kappaleen… ja hän teki sen. Hän kuulosti siinä upealta. Hänen versionsa on parempi kuin minun. Mutta kuinka sanoisin tämän diplomaattisesti? Silloin hänen tiiminsä ei nähnyt sitä hänelle sopivana kappaleena. Jotkut hänen tiimissään olivat sitä mieltä, että piti keskittyä tämän kappaleen sijaan albumikokonaisuuteen, joten he päättivät olla ottamatta kappaletta, Pharrell Williams kertoi Howard Sternille.

Uusimmat