Koulukiusatun tytön kosto: Tarjoili sperma-häpykarvamuffinsseja kiusaajilleen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Erilaisilla ihmiskehon eritteillä terästettyjen ruokien ja juomien tarjoilu esimerkiksi koston merkeissä on tuttu juonikuvio alapäähuumoriin turvautuvissa komediaelokuvista. Tuore Yhdysvalloista kantautuva uutinen osoittaa todellisuuden muistuttavan toisinaan melkoisesti fiktiota.

Kalifornialaisen teinitytön epäillään tarjoilleen ikätovereilleen muffinsseja, joihin oli lisätty siemennestettä. Huffington Post -lehden mukaan kyseessä oli kosto, sillä tyttö jakoi leivonnaisia häntä kiusanneille oppilaille Bakersfieldissä sijaitsevassa Centennialin lukiossa.

Viranomaisten mukaan tyttö paljasti leivonnaisten salaisen ainesosan yhden oppilaan kysyttyä, miksi ne maistuivat niin omituiselta. Poliisit eivät kuitenkaan ole voineet todistaa kuppikakkujen sisältäneen spermaa, sillä tapauksesta ei ole jäljellä lainkaan todistusaineistoa. Koulun henkilökunta on joka tapauksessa kieltänyt oppilailta kaikenlaisen ulkopuolisen ruoan tuomisen oppilaitokseen.

Joidenkin oppilaiden mukaan tyttö väitti muffinssien sisältäneen myös muun muassa häpykarvoja ja pillereitä, joiden viimeinen käyttöpäivä on jo mennyt. Poliisipäällikkö Joe Grubbs puolestaan epäili paikallisissa KGTV -uutisissa leivonnaisten sisältäneen vain majoneesin ja soijakastikkeen kaltaisia aineksia. Tapaus on edelleen poliisitutkinnassa, mutta lopullisen totuuden tietää todennäköisesti ainoastaan kuppikakkuja tarjoillut kiusattu nuori nainen.