Maailman vanhin paljasti: ”Nämä ovat vaikuttaneet pitkään ikään”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltojen New Yorkissa asuva Alexander Imich on erittäin kunnioitettavan tittelin omistaja. 111-vuotias mies on nimittäin nyt vahvistettu maailman vanhimmaksi mieheksi. Titteli siirtyi Imichille, kun 111-vuotias silloinen maailman vanhin mies Arturo Licata menehtyi viime kuussa.

Licata olisi täyttänyt viikon kuluttua kuolemastaan 112 vuotta. Tällä hetkellä maailman vanhin mies on kuitenkin Imich, joka syntyi Puolassa vuonna 1903. Mies pakeni maasta natsien valloituksen seurauksena 1939, ja hän tuli Yhdysvaltoihin 1950-luvulla, NBC 4 New York uutisoi.

Imich uskoo pitkän ikänsä johtuvan pitkälti hänen terveellisestä ruokavaliostaan, johon lukeutuu muun muassa kanaa ja kalaa – eikä ollenkaan alkoholia. Mies oli myös nuorempana ahkera uimari ja voimistelija, ja hän uskoo tämän pitäneen hänet kunnossa vielä myöhempinäkin vuosina. Imichillä on vielä jonkin verran matkaa maailman vanhimman ihmisen tittelin saavuttamiseen.

Maailman vanhin ihminen on tällä hetkellä 116-vuotias japanilaisnainen Misao Okawa. Naisten tiedetään yleisesti elävän miehiä pidempään, ja tämä näkyy myös näissä ennätystilastoissa. Maailman vanhimman miehen Imichin ja maailman vanhimman ihmisen välissä listalla on 66 naista.

– En tiedä, en vain yksinkertaisesti kuollut aiemmin. Minulla ei ole mitään hajuakaan miten tämä tapahtui, maailman vanhin mies vastasi kysymykseen pitkän ikänsä salaisuudesta.