Miley Cyrusin show tyrmistytti – kuvat paljastavat miksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tämän hetken puhutuin poptähti Miley Cyrus aloitti eilen maailmankiertueensa Euroopan osuuden näyttävästi Lontoosta. Stara oli paikalla katsastamassa 1. kesäkuuta Helsingissä esiintyvän supertähden tunnelmat.

Etukäteen oli tiedossa, että Miley ei liikoja peittele vartaloaan, ja odotukset osuivat oikeaan. Valtaosa keikan yleisöstä oli naisia, mutta kohujulkkis oli vetänyt katsomoon jonkin verran myös miehiä. He saivatkin nähtävää koko rahan edestä, sillä Miley onnistui ylittämään odotukset monilla osa-alueilla.

Paljasta pintaa ja rivoja puheita nähtiin ja kuultiin riittämiin, mutta monille taisi olla yllätys miten kokonaisvaltaisen show’n 21-vuotias nuori nainen onnistui tekemään. Visuaalisesti esityksen keskipiste sijaitsi laulajan jalkojen välissä, mutta katseiden herpaantuessa vartalosta Miley tarjoili monipuolisen kattauksen musiikkia lukemattomista genreistä.